|
Suomen Transaktioanalyysiyhdistys - FinTA ry
JÄSENKIRJE 2/2007
Puheenjohtaja
Helsinki 2.9.2007
Hyvät fintalaiset, uudet sekä vanhat jäsenet,
jäsenkirje tulee pitkähköksi venähtäneen tauon jälkeen. Tämä ei suinkaan ole merkki siitä, että toiminta FinTA’ssa olisi ollut lamassa vaan siitä, että oman aikani ja energiani vei valmistautumiseni transaktioanalyysi tutkintoon. Tästä enemmän kirjeen lopussa.
FinTA’ssa on tehty töitä TA’n eteen kiitettävän aktiivisesti. Palaan vielä viime kevään tapahtumiin:
Järjestimme toukokuussa TA 101-kurssin skotlantilaisen Alastair Moodien johdolla. Kurssilla oli mukavasti osanottajia, Alastair oli selkeä ja englantilaisen (tai skottilaisen) huumorin omaava kouluttaja. 11 uutta TA 101:n suorittanutta saatiin Suomeen!
Kevään aikana FinTA:n eettinen työryhmä käänsi talkoilla EATA:n uusia eettisiä ohjeita. Urakka oli melkoinen, koska kieli oli konstikasta. Tämän tiimoilta työryhmässämme oli välillä tosi hilpeitä hetkiä ja naurunremakkaa riitti. Vaikea jälkeenpäin kuvitella, että näin korkealentoinen aihe kuin eettisyys ilmenee niin maanläheisenä, kuin se parhaimmillaan oli. Kiitos tästä suuresta urakasta koko ryhmälle, eli Miira Mataralle, Ulla Kalimalle, Lila Tuiskulle ja myös itselleni. Työ jatkuu vielä, koska sääntöihin on kuulemma (Lila raportoi enemmän) tullut pieniä muutoksia, jotka käännämme edelleen ja laitamme sitten koko pumaskan jakoon JA LUETTAVAKSI JA KÄYTÄNTÖÖN OTETTAVAKSI kaikille fintalaisille.
Heinäkuussa 6.-8.7.07 EATA järjesti Sveitsin Les Diablerets’ssa TA-konferenssin. Meitä oli siellä kolme suomalaista (perheenjäsenet mukaan lukien enemmän) ja Counciliin osallistui edustajamme Lila Tuisku Lila kirjoittaa kokouksesta oman raporttinsa. Konferenssin puitteet olivat henkeäsalpaavan kauniit, tosi sveitsiläiset vuoristomaisemat yli tuhannen metrin korkeudessa, lumihuippuiset vuoret, niityillä vuohet kellot kaulassaan, rinteillä vuoristomajat. Konferenssi sen sijaan oli ainakin minulle pettymys osallistuminen olisi vaatinut ranskan tai saksan kielen hallintaa. Kun kumpaakaan ei ollut, konferenssin tiedollinen anti jäi ohueksi, mutta sosiaalinen puoli oli ennallaan eli se lämmin henki, mikä TA-konferensseissa aina kokemukseni mukaan on ollut. Yleensä näissä konferensseissa englannilla on pärjännyt loistavasti ja toivottavasti näin on jatkossakin. Seuraava EATA konferenssi järjestetään 2010 Tsekin tasavallassa, todennäköisesti Prahassa. Jos Suomesta lähtisi vähintään 8 osallistujaa, EATA maksaisi suomen kielen tulkille konferenssi- yms. kuluja…. Eli joku englannintaitoinen pääsisi lähes ilmaiseksi. Pidetään mielessä…
Tulevasta toiminnasta
Syyskokous:
FinTA:n syyskokous ja jäsenilta pidetään tiistaina 6.11.2007 klo 17.00 alkaen. Paikka ilmoitetaan kutsussa vähän myöhemmin. Merkkaa kuitenkin jo nyt allakkaasi ja tule mukaan tapaamaan fintalaisia, tuomaan esille ideasi ja ehdotuksesi siitä, miten voimme kehittää toimintaamme ja kertomaan mitä sinä fintalta kaipaat.
Pohjoismainen TA-konferenssi 2009:
FinTA:n hallitus päätti, että otamme järjestääksemme seuraavan TA Nordisk konferenssin, eli Pohjoismaisen TA-tapahtuman 6. 8.2.2009. Edellisen kerran Suomi oli vetovastuussa 19??. Tämä tulee tietämään meille paljon työtä ja tehtävää ja suunnittelu alkaa jo tänä syksynä. Tarvitsemme porukkaamme kaikenlaista osaamista ja toimeen tarttuvia ihmisiä. Tehdään tästä innostava ja mukava yhteinen projekti! Tehtävää on sekä suunnittelussa ja ideoinnissa että sitten 2009 käytännön pyörityksessä. Konferenssille tulee löytää kiinnostava teema. Kolmipäiväinen konferenssi sisältää virallisen ohjelmansa ja mahdollisten tutkintotilaisuuksien ohella myös sosiaalista ohjelmaa, illanviettoa, kiertoajeluiden järjestämistä, yms. yms. Konferenssi on myös mahdollisuus halukkaille peilata omaa osaamistaan ja ajatuksiaan pohjoismaisella foorumilla järjestämällä workshoppeja. Kolme alustavaa workshopin pitäjää on jo saatu Ruotsin maalta. - Tervetuloa kaikki jäseniltaan ja kertomaan, mihin olette valmiita osallistumaan näissä talkoissa!
Ja lopuksi siitä tutkinnosta:
Keskittymiseni kannatti - suoritin CTA P (Certified Transactional Analyst in Psychotherapy)- tutkinnon Sveitsin Les Diablerets’ssa 5.7.2007 - yhdistyksemme jäsenen Miira Mataran toimiessa tulkkinani tai enemmänkin tukihenkilönäni. Olen nyt sitten transaktioanalyytikko psykoterapian alueella eli CTA-P, Suomen eka. Jäljessä on onneksi tulossa monta muuta. Toivon, että myös tätä kautta saamme nostettua pikkuhiljaa TA:n profiilia ja tunnettavuutta Suomessa. CTA tutkinto on vaativa ja samalla todella pätevöittävä omalla erityisalueellaan (eli psykoterapia, kasvatus, organisaatiotyö tai ohjaus/neuvonta), vaatiihan opiskelu ja valmistautuminenkin usean vuoden työn. EAP (European Association of Psychotherapy) on hyväksynyt CTA tutkinnon ECP (European Certificate of Psychotherapy)-lisenssiin oikeuttavaksi. Tutkinto pätee kaikkialla maailmassa, koska myös ITAA hyväksyy sen. Tutkintotilaisuus sinänsä oli lämminhenkinen, +/+ hengessä toteutettu ja lopussa saimme päästää Luonnollisen Lapsen itsessämme valloilleen ja tuulettaa oikein kunnolla aplodien kera sertifikaatti-merkki rinnuksessa roikkuen. Ja nyt on olo tosi helpottunut.
Hallituksen puolesta
Lämmintä syksyä teille kaikille toivottaen,
Ritva
p. 0505623080
ritva.piiroinen[at]danpat.fi
|
|